tiistai 21. huhtikuuta 2009

Mitenkäs niille dinosauruksille oikein kävikään?

Voisiko kapitalismista tehdä öljyä? No miksipä ei, sillä meillä tuntuu olevan iso joukko fossiloituvia seniilejä, jotka luulevat äärettömän talouskasvun voivan jatkua loputtomiin.
Näin siis jos on uskominen noita kauluspaitasetiä (ja paria tätiä) tuolla televisiossa. Mahtavatkohan pahastikin masentua siinä vaihessa, kun heidän kuplansa todella puhkeaa räpsäyttäen sisältönsä keskelle nousukkaiden naamaa.
Mikähän mahtaa sitten tehdä noista markkinafundamentalisteista onnellisia?
Se on sitten köyhältä katsottava taas mallia. Kyllä köyhä tietää.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Piilosilla

Minua niin risoo. Riipoo kuin pientä eläintä. Meidän yhteiskuntamme on niin sokaistunut omista ongelmistaan. Tänä aamuna meinasi mennä kaurapuurot väärään kurkkuun kun luin Hesarista, että joku espoolainen porvarivaltuutettu syyllisti kanssasisartaan oppositiopolitikoinnista. Onko eriävän (ja tällä kertaa oikeutetun) mielipiteen sanominen meidän demokratiassa jotenkin kiellettyä? Jopa häpeällistä?

Oppositiopuolen kritiikki kohdistui sosiaali- ja terveysmenojen leikkaamiseen, johon valtaeliitin edustaja vinkaisi takaisin, kuitaten "Nyt vain leikataan menojen kasvua. [...] Uskallan väittää, että Espoon sosiaali- ja terveystoimessa on 20-30 prosenttia piilokustannuksia".

Ihan kiva lipsahdus, suoraan poliitikon suusta. Minäkin voisin lohkaista jotain tähän tapaan: "Kohta tulee kesä. Uskallan väittää, etteivät pingviinit asu pohjoisnavalla."
Molempien lauseiden sisältämät väittämät voivat olla täyttä totta (tosin kesän tuleminen voi olla myös uskonasia). Se, että samaan lauseeseen yhdistettynä, ne eivät tuo mitään toinen toistaan täydentävää informaatiota. On siis tosi ontuvaa puolustella vuodenaikojen vaihtumista pingviineillä.

Rohkea täti väittää piilokustannusten olevan hurjan suuri prosenttiosuus kaikista sosiaali-ja terveyspuolen menoista. Täti on varmasti ihan oikessa. Mutta täti on ihan aasi, jos hän luulee, että nämä menot saadaan kuriin tekemällä leikkauksia joihinkin tunnettuihin toimintoihin. Piilokustannuksilla on siksi sellainen nimi, koska ne ovat piilossa. Ne eivät siis ole näkyvissä. Tätillä saattaa olla röntgenkatse tai jokin muu supervoima jonka avulla hän tietää, että nyt tehtäväksi kaavaillut leikkaukset löytävät kustannukset niiden piiloistaan. Sallikaa minun epäillä tätä. Suuresti.

Pitäisikö minun, pienen Mäyriäisen selittää taas tämäkin asia meidän päättäjille? Siis se, kuinka ollaan piilosilla?

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Hyöty on ihmisen keksintö

Ihmisillä on mahdottoman paljon tarpeita. Harva kyseenalaistaa ja miettii tarkoitusperiään, saati kenen luomia tarpeita pitää ominaan. Mutta heti kun tapahtuu jotain horroria, markkinatalous kusee, tulivuori purkautuu, koulussa ammutaan tai maahan tulee muuttaja, alkaa armoton kuhina. Tätä liikehdintää kutsutaan usein nimellä arvokeskustelu. Todellisuudessa kyse on yhteisön mielipidejakauman hajoamisesta ja uusien yhteisö(llisyys)rymien, eräänlaisten kiinnostusryhmien muodostumisesta.

Kiinnostusryhmään kuuluu aina 1-n ihmistä. Sinäkin kuulut niistä johonkin. Kaikki kuuluvat. Kiinnostusryhmä ei olisi kiinnostava ilman tarkoitusta ja niitä se määritteleekin itselleen juuri sopivin ehdoin - hyötytarkoituksessa.
Hässäkät ovat otollista aikaa terhakoille yksilöille. Oivia tilaisuuksia tuoda esiin omat tarpeet ja syöttää ne toisille. Kaupan päälle voi sohia muita kiinnostusryhmiä ja nauttia arvokeskustelun tuomasta kihelmöivästä tunteesta.

Kukapa ryhtyisi toimeen ilman odotettavissa olevaa palkkiota. Johtajalle optiot, sairaalle parantuminen, itsemurhapommittajalle haaremi. Mitä ikävämpi homma, sitä suurempi tuleva hyöty. Tässä toiveajattelussa odotetaan tulevaa ja eletään "sitten kun" periaatteella. Sitten kun on kun, saattaapi olla että joku toinen on jo korjannut hyödyn.
Ideologioihin nojaaminen on myös kamalan vaikeata, koska saattaa joutua myöntämään olevansa väärässä. Omat tarpeet hyötyperusteineen tulevat saman tien turhiksi. Sekös vasta sitten kamalaa onkin. Ja siinä shokkinsa seassa kun vielä ajattelee, että kaiken tämän keskellä jokin hyöty on saattanut lipsahtaa ohi posken. Väärää hyötyä tavoittelin, väärässä kiinnostusryhmässä olin. Voi minua poloista.
Mutta kukaan ei tosissaan toru itseään ajattelemattomuudesta. Harva ottaa opikseen.

Moraalisten hyveiden luulisi olevan ongelmattomia. Näin ei kuitenkaan ole. Moraaliset hyveet ovat hyötyjä vain siihen pisteeseen, kunnes tarpeeksi vahvat kiinnostusryhmät kokevat ne itselleen haitaksi. Esimerkkinä sananvapaus. Sen kylkeen onkin kaavailtu varoitustekstiä "Varoitus: sananvapauden liiallinen käyttö voi johtaa hallitsemattomaan arvokeskusteluun."

Moraalisen hyveen nimissä hyödyntavoittelu kuulostaa suorastaan fysikaaliselta mahdottomuudelta. Tällainen toiminta puetaankin yleensä haitan ehkäisyksi. Hyöty ja haitta ovatkin kääntäen synonyymejä. Eturyhmät hakevat itselleen hyötyjä ja heidän agendansa vastainen akti nimetään järjestään hyödyttömäksi tai suorastaan haitalliseksi.

Nykyään puhutaan paljon tehostamisesta. Tehokkuusajattelussa pyritään saavuttamaan uudelleenkäytettävyyttä, eli toteuttamaan niin sanottua yleishyödyllisyyttä. Yleishyödyllisen tekeminen koetaan varsin usein haitalliseksi, koska siitä ei saa välitöntä hyötyä ja on myös epävarmaa, kuka lopulta hyötyy eniten.
Koska mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma, putoaa hyötyajattelulta pohja pois.
Mitä hyötyä siitä sitten on.

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Mäyriäinen esittäytyy

Nimeni on Mäyriäinen. Olen juro ja lyhytsanainen kuin Paavo Lipponen. Minuakin vituttaa välillä kuin pientä eläintä.

Käytännössä nahkani on spandexiä ja sisälläni on pieniä styroxhelmiä. Älkää antako sen häiritä. Minun tapauksessani tästä on vain hyötyä.

Päivittäin katselen ihmisten maailmaa. Se on usein kieroutunut ulottuvuus. Välillä tuntuu siltä, että itselläni on enemmän todellisuuspohjaa kuin tv-uutisilla. Viittaan lähinnä politiikkaan. Politiikka ei ole mikään suurin intohimoni, voin vaan alati ihmetellä miten typerää touhua se loppujen lopuksi on. Meilläkin on perheessä siitä vähän kokemusta.

Kiire, ahneus, kvartaalitalous, verot, leipä ja viina. Siinä hyvinvointiyhteiskunnan resepti. Säästän tylyt tuomioni tulevaan.